Peilinlumetta

Tekijät

Joutsenparvessa lentävät...

Anne Huttunen

Peilinlumetta-kuunnelman  käsikirjoittaja ja ohjaaja. Kotirouva, päätoimena yli 30 häkkilinnun hoitaminen.

Kirjoittaa nettiin romanttisia jännityskuunnelmia. Kirjailijaesikuvia mm. Victoria Holt ja Barbara Michaels. Näytellyt Näkövammaisteatterissa 25 vuotta. Kultaisimmat nuoruusmuistot liittyvät iltoihin, joina Yleisradio lähetti jatkojännäreitä. Löytänyt uudelleen "vanhat hyvät ajat" kuuntelemalla internetistä BBC:n kuunnelmakanavaa.

Riikka Hänninen

Peilinlumetta-kuunnelman musiikin säveltäjä ja äänisuunnittelusta vastaava ohjaaja. Laulunopettaja, jonka erityisosaamista  on complete vocal -tekniikka.

Laulaa, soittaa ja säveltää.ohjelmisto popista rockiin, kansanmusiikista laulelmaan - ja nurinperinkin laulaminen onnistuu. Tuttu kuunnelmista Hävikkinaiset,  Kateuden talo ja Kuolleet eivät kirjoittele (katso etusivun linkki Hävikkinaiset). Kuuluu sokeain kuunnelmaraatiin. On tykästynyt kaikkeen, mitä äänellä voi tehdä. Ylläpitää larppaamisella kykyään eläytyä erilaisiin roolihahmoihin.

Mira-Maria Håkansson

Keikkalaulaja. Ohjelmisto lastenlauluja,  iskelmää, laulelmaa, gospelia, chansonia ynnä muuta. Esikoislevy Sinivalkoinen laulu.

Tuttu kuunnelmistaHävikkinaiset ja  Kateuden talo (katso etusivun linkki Hävikkinaiset) Rakastaa jännityskuunnelmia ja Knallia ja sateenvarjoa. Saa sokkopingiksestä potkua elämään yleensä ja luovuuteen erityisesti.

Satu Linna

Kielenkääntäjä. Pääkieli englanti.

Tuttu kuunnelmista Hävikkinaiset ja  Kateuden talo (katso etusivun linkki Hävikkinaiset). Harrastaa kuorolaulua, järjestötoimintaa  ja pöytälaatikkokirjoittelua. Sekä jännitysromaanit että -kuunnelmat ovat erittäin lähellä sydäntä.

Marianne Näränen

Peilinlumetta-kuunnelman tunnuslaulun esittäjä. Kielenkääntäjä, pääkieli englanti Tuttu kuunnelmasta Hävikkinaiset (Katso etusivun linkki Hävikkinaiset).

Kirjoittanut ja näytellyt nauhalle monia yhden naisen pöytälaatikkokuunnelmia. Asuu Jyväskylässä, mutta into kuunnelmantekoon ajoi Helsinkiin harjoittelemaan ja äänittämään. Harrastaa pianonsoittoa, käsitöitä  ja on dekkarifriikki.

Markku Känninen

Tekstinkäsittelijä Vapaa muusikko. Instrumentit piano, haitari ja trumpetti.

Tuttu kuunnelmista Kuolleet eivät kirjoitteleja Hävikkinaiset  (katso etusivun linkki  Hävikkinaiset ). Näytellyt Näkövammaisteatterissa 13 vuotta. Laulaminen kahdessa kuorossa on sopivaa vastapainoa kevyen musiikin soittamiselle. Kaihoaa vanhan ajan kuunnelmia ja jatkojännäreitä.

Iiris Brocke

Laulaja ja lauluntekijä.

Levyt Unelmien tuli, Jumalten viinijuhla ja Kuningattaren keinu. Peilinlumetta-kuunnelman tunnuslaulun tekijä yhdessä Riikka Hännisen kanssa. Tuttu kuunnelmistaHävikkinaiset ja  Kuolleet eivät kirjoittele (katso etusivun linkit Hävikkinaiset ja    Kateuden talo) Asuu Kontiolahdella, mutta into kuunnelman tekoon ajoi Helsinkiin viikoittain harjoittelemaan ja äänittämään. Kuuluu sokeain kuunnelmaraatiin. J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on hänelle ehtymätön ilon ja luovuuden lähde.

Inkeri Kauppinen

Eläkkeellä erilaisista ammateista. Tehnyt pitkän päivätyön keikkalaulajana ja innostuu vieläkin konsertoimaan satunnaisesti.Julkaissut useita levyjä. Ohjelmistoon kuuluu kupletteja, iskelmiä, laulelmia, hengellisiä lauluja ynnä muuta.

Näytellyt Näkövammaisteatterissa yli 30 vuotta ja Vantaan näyttämöllä monessa projektissa. Tuttu kuunnelmasta Kuolleet eivät kirjoittele (katso etusivun linkki Kateuden talo). Käsityöt ja  senioritoiminta antavat sykettä elämään.

Annikki Skogster

Eläkkeellä kasvatusneuvojan, pistekirjoitusopettajan ja hierojan ammateista. Näytellyt Näkövammaisteatterissa yli 30 vuotta.

Tuttu kuunnelmasta Kuolleet eivät kirjoittele (katso etusivun linkki Kateuden talo). Eläkepäivät kuluvat matkustelun, lenkkeilyn,  keramiikan ja ranskankielen opiskelun merkeissä.

Markku Yli-Pentilä

ATK-suunnittelija. Intohimoinen kuunnelmien kuuntelija ja tekijä. Kuuluu sokeain kuunnelmaraatiin.

Käsikirjoittaa, näyttelee, äänisuunnittelee  ja äänittää kotistudiossa yhden miehen kuunnelmia ja sketsiohjelmia, pääasiassa huumoria, scifiä ja jännitystä. Säveltääja esittää  itse kuunnelmiensa musiikin. Julkaissut omakustanteena novellikokoelman Kertomus on kirjoittajan uni sekä kuunnelmia sisältävän äänitteen Spekulatiivista fiktiota. Julkaissut huumorisketsikokonaisuuksia netissä mm. nimillä Markun nurkka ja Vääränlainen viihdevartti.

Ronja Oja

Tuore ylioppilas  ilmaisutaidon lukiosta. Näyttelee Näkövammaisteatterissa.

On ensi kertaa Joutsenena, mutta on ollut mukana muissa kuunnelmaprojekteissa. Soittaa kitaraa ja huuliharppua. Yleisurheilu on hyvää vastapainoa kulttuuriharrastuksille.

Medina Omeragic

Opiskelee ammattikoulussa. Urhea ensikertalainen mikrofonin ääressä. Harrastaa laulua, rumpujen soittoa ja sokkopingistä.

Tule mukaan  lennolle halki  peilinlumeen ja  heijastusten.   Meistä olisi kiva tietää, miltä lento kanssamme tuntuu. Palautetta voitte antaa vieraskirjaamme.

© 2011 Jännärijoutsenet. Verkkosivujen ylläpitö: Näkövammaisten keskusliitto ry, Tiedonhallintapalvelut. Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus: Tmi Pekka Hänninen.