Vammaisvaikuttajia

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen
kaunista provokaatiota

- Olen ehdottomasti idealisti, tunnustaa tekstiili- ja käsitetaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.

- En ehkä pysty muuttamaan taiteellani maailmaa, mutta voin ainakin herätellä ihmisiä, hän sanoo.

Teksti ja kuvat Marika Mäkinen-Vuohelainen

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen, 36, on tullut julkisuudessa tutuksi paitsi omaperäisen ja kantaaottavan taiteensa välityksellä, myös antamalla kasvot harvinaiselle luustonhaurautta aiheuttavalle sairaudelle, osteogenesis imperfectalle (OI).

Koristeellisen pinnan alla vahva viesti

Taide ja vammaisuus yhdistyvät Jenni-Juulian taiteessa temaattisesti, mutta myös konkreettisesti materiaalien tasolla. Teoksien rakennusaineena saattavat olla muun muassa torsot mallinuket, näyteputkilot, tukiliivit, kuulolaite tai vammaisuuteen liittyvät symbolit. Mikäli teoksiin liittyy valokuvia, niissä esiintyvät mallit ovat vammaisia ihmisiä. Taiteilijaa itseään symboloi muna, jonka kuori on samalla tapaa hauras ja helposti särkyvä kuin Jenni-Juulia itse.

Tällä hetkellä Jenni-Juulia on äitiyslomalla varsinaisesta palkkatyöstään ihmisoikeusjärjestö Kynnyksen suunnittelijana. Perheeseen syntyi syyskuussa esikoinen, äitinsä herkän kauneuden ja häkellyttävän hiusvärin, punaisenvaalean, perinyt Siiri-Sofia. Taidetta Jenni-Juulia on tehnyt vapaa-aikanaan työhuoneella, joka sijaitsee kodin lähellä Nurmijärven Klaukkalassa. Tosin viime aikoina sen tekeminen on jäänyt hyvästä syystä vähän vähemmälle.

- Pelkästään taiteen tekemisellähän ei elä, Jenni-Juulia sanoo.

- Itse asiassa taitelijan työ on eräällä tavalla itsekkyyden huippu. Tehdä nyt jotain, minkä asettaa näytille ja kuvitella vielä, että muutkin ovat siitä kiinnostuneita! Mutta se on hirveän kivaa.
Jenni-Juulia pitää Kynnyksen työtä inspiroivana myös taiteilijan työnsä kannalta.

- Siinä tapaa päivittäin ihmisiä ja kuulee, miten heitä on kohdeltu. Kuulen mielelläni juttuja ja käsittelen niitä taiteen kautta.

Vaikka vammaisuuteen, ruumiillisuuteen ja naiseuteen liittyvät kysymykset ja kipukohdat ovat Jenni-Juulian töiden keskeistä sisältöä, niitä voi katsoa pelkästään visuaalisesti mielenkiintoisina ja vangitsevina objekteina. Ne ovat silmiähivelevän kauniita ja värikylläisiä, täynnä pieniä ja herkullisia yksityiskohtia: posliinia, tekstiilejä, helmiä, pitsiä, kultaa, höyheniä ja kirjontaa.

Jenni-Juulia kertoo, että teokset vaativat paljon näpertelyä ja käsityötä, mutta hän nauttii työn verkkaisesta edistymisestä.

- Kun tekee hitaasti, ehtii miettiä työn ideaa niin paljon jo tekemisen aikana, että siihen todella uskoo.

Teostensa materiaalina Jenni-Juulia käyttää kierrätyskamaa. Ihan kaikkea ei sitä kautta löydy, esimerkiksi helmet hän joutuu ostamaan kaupasta.

Koska Jenni-Juulian taide on visuaalisesti hurmaavaa, katsojalle saattaa tulla yllätyksenä siihen kätkeytyvä vahva viesti.

- En kuitenkaan laita esille verta ja suolenpätkiä, sillä raaka realismi ei ehkä kuitenkaan olisi yhtä tehokas tapa saada sanottavaansa perille.

Kantaaottavaa taidetta

Joulukuussa Jenni-Juulialle myönnettiin Kynnys ry:n Vimma-palkinto. Palkinnon perusteluissa häntä kuvattiin ihmisoikeusaktivistiksi, joka käsittelee teoksissaan vammaisuutta kiinnostavalla tavalla.

Jenni-Juulia onkin ottanut kantaa moniin vammaisia ihmisiä koskettaviin kysymyksiin, esimerkiksi apuvälineisiin, hoivateollisuuteen, matkapalvelukeskuksiin, henkilökohtaisen avun merkitykseen ja vammaisten naisten asemaan. Toisaalta hän on tuonut esiin, että vammaisten ihmisten, kuten kaikkien muidenkin, elämään kuuluvat elämykset, nautinto, kauneudentarve ja -kokemukset, jopa hemmottelu ja luksus.

- Vammaisten ihmisten tarpeiden pitäisi aina mukautua olemassa oleviin palveluihin ja aikatauluttua nälkää ja unta myöten palvelutalojen, kodinhoitajien, kauppa-, apteekki-, pyykki ja kuljetuspalveluiden aikataulujen mukaan. Nuorille ruuhkavuosiaan eläville aikuisille se on yksinkertaisesti mahdotonta ja ajatuksena lähellä vapauden riistoa, Jenni-Juulia sanoo.

Apuvälineet ovat iso osa vammaisten ihmisten elämää. Vaikka ne ovat välttämättömiä, niiden ongelma on, että ne ajavat käyttäjänsä samaan muottiin.

- Apuvälinekäyttäjän oletusarvona on mies. Ja jotta säästettäisiin rahaa, kuntiin tilataan vain yhdenlaista tuotetta, jonka pitää sopia kaikille.

Jenni-Juulia ihmettelee, miksi apuvälineissä ei voida soveltaa massaräätälöinnin ideaa.

- Massaräätälöinti eli lähes uniikkien juttujen tuottaminen suurelle joukolle on sitä, että voi saada yksilöllisen ja henkilökohtaisesti räätälöidyn tuotteen teollisesti tuotettuna ja kohtuullisen hintaisena.

- Esimerkiksi pyörätuolista olisi vain erilaisia kevyitä aihioita, joihin jokainen käyttäjä saisi valita katalogista haluamansa muotoisia, korkuisia, levyisiä tai näköisiä istuimia haluamillaan materiaaleilla ja väreillä tai ominaisuuksilla. Autojen kohdalla tämä on usein jo mahdollista.

Massaräätälöinti perustuu kaikkien osien yhteensopivuuteen, jonka jälkeen kuluttajan valinnanvapaus voi periaatteessa olla lähes rajaton.

Jenni-Juulia haluaa tietoisesti provosoida taiteellaan. Sen sijaan, että vammaiset ihmiset esitetään taiteessa pahoina tai säälittävinä, hän näkisi heidät mielellään myös supersankareina.

- Esimerkiksi vammaisia palonkestävillä tekojäsenillä varustettuja palomiehiä syöksymässä tulen läpi tai kaikkivoipaisia kyborgeja johtavassa asemassa.

Seuraavassa näyttelyssään Jenni-Juulia kertoo käsittelevänsä niin sanottua Ashley Treatmentia eli kehitysvammaisten tyttöjen silpomista helppohoitoisuuden nimissä.

- Ilmiötä ei vielä toistaiseksi ole tavattu Suomessa, mutta lähtökohta, jossa vammaisen ihmisen henkinen ja fyysinen ikä tavallaan harmonisoidaan, on todella herkullinen meidänkin nuoruutta ihannoivassa kulttuurissa. Sehän vie esimerkiksi plastiikkakirurgialta kokonaan pohjan pois.

Vammaistaidetta ja vammaistaiteilijoita

Itsekin vammaisena taiteilijana Jenni-Juulia on joutunut pohtimaan, mistä vammaistaiteessa on lopulta kysymys.

Hän sanoo, että vammaisen ihmisen tekemä taide ei automaattisesti ole vammaistaidetta. Vammaistaide ja vammaisten ihmisten tekemä taide ovat kaksi eri asiaa.

- Eihän kukaan koskaan ole pelkästään vammainen, vaan myös paljon muuta. Tekijän vammaisuus ei ole sen kummemmin taidekriteeri kuin blondius tai lättäjalkaisuus eikä vielä tee taiteesta vammaistaidetta. Vammaistaiteilijaa voi verrata vaikkapa vammaistutkijaan. Tutkiiko hän vammaisuutta vai onko hän tutkija, jolla on joku vamma?

Vammaistaiteen Jenni-Juulia määrittelee kantaaottavaksi 1970-luvulla syntyneeksi taidesuuntaukseksi, joka muotoutui vammaisten ihmisoikeusliikkeen rinnalle.

- Vammaiset ihmiset kertovat itse taiteen keinoin, miten he haluavat tulla nähdyksi, kuulluksi ja määritellyksi. He kertoivat siitä, millaista elämä vammaisena on ja millaista syrjintää he kohtaavat.
Vammainen ihminen, joka kuvaa taiteessaan ihan muita asioita ei ole vammaistaiteilija eikä tee vammaistaidetta.

- Teoreettisesti vammaistaide määritellään niin, että tekijän pitää olla itse vammainen, teosten tulee kertoa vammaisuuden kokemuksesta ja niillä tulisi vielä olla erityistä merkitystä muille vammaisille ihmisille. Tavallaan olen itse pyrkinyt toteuttamaan tätä määritelmää.

Jenni-Juulia painottaa, että kaikki vammaiset taiteilijat eivät suinkaan tee vammaistaidetta eikä heidän tarvitsekaan. Toisaalta taas moni vammainen tekee joskus vammaistaiteeksi laskettavia teoksia.

- Valinta on vapaa. Itse suhtaudun kuitenkin aika penseästi hankkeisiin, joissa taiteilijoiden vammaisuus otetaan keskeiseksi kriteeriksi tai ikään kuin yhdistäväksi tekijäksi.
Kysymykseen voidaanko taiteella - tai vammaistaiteella - ylipäätään muuttaa maailmaa, Jenni-Juulia suhtautuu maltillisesti.

- Ehkä, mutta ei varmaankaan, jos siihen pyrkii kovin tietoisesti. Vammaispolitiikka on onneksi asiantuntijoiden eikä taiteilijoiden käsissä. Mutta vammaistaiteilijaa voisi ehkä verrata kuninkaiden hoveissa pyörineisiin lyhytkasvuisiin, jotka saivat ottaa huumorin kautta esiin hyvinkin kiusallisia asioita ja provosoida päättäjiä ilman, että heiltä meni henki. Teemu Mäki on sanonut hienosti, että "Taide on poliittisesti holtitonta - tai myönteisemmin ilmaistuna vilpitöntä."

Kuvatekstit

Jenni-Juulia ja Siiri-Sofia.
Jenni-Juulian teoksia:
1. Venus (yksityiskohta)
2. Nyt kuulen hiljaisuuden
3. Julkista riistaa

Sitaatti

Vammaisen ihmisen tekemä taide ei automaattisesti ole vammaistaidetta. Vammaistaide ja vammaisten ihmisten tekemä taide ovat kaksi eri asiaa.
** ** **

Kuka?

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen

- syntynyt 1974
- tekstiilitaiteilija (Taideteollinen korkeakoulu, tekstiilitaiteen laitos) ja suunnittelija Kynnys ry:ssä, nyt äitiyslomalla
- asuu atk-alalla työskentelevän miehensä Jorman, 7-kuukautisen tyttärensä Siiri-Sofian ja 15-vuotiaan länsigöötanmaanpystykorva Nasu-Orvokin kanssa lähes satavuotiaassa talossa Klaukkalassa
- sairastaa perinnöllistä luustonhaurautta, osteogenesis imperfectaa